5/04/2015

Kun on vielä pieni, mutta silti niin iso.
Semmoinen taitaa olla tuo melkein viisivuotias. Kun pitää saada eskarilaisten pöytä, vaikka eskariin on aikaa vielä puolitoista vuotta. Kun pitää olla kynät, kumit ja viivottimet ojennuksessa, penaaleita mieluummin enemmän kuin kaksi, eikä vihkoja voi koskaan olla riittävästi. Kun "Ne pienet ei saa tulla mun huoneeseen, kun ne aina sotkee kaiken"

Meidänkin talon lastenhuoneet alkaa pikkuhiljaa kumpikin muistuttaa enemmän koululaisten huoneita, koska pikkusiskon pitää saada samat asiat, kuin isoveljelläkin on. Ja kas kummaa, kun löytyy kummasti intoa piirtää, maalata ja harjoitella kirjaimia tuntitolkulla, kun on ihan oma pöytä!

Ihan omasta pöydästä ja koko huoneesta saa vastata huoneen omistaja itse, siihen ei ole äitillään nokan koputtamista. Paitsi siivouspäivinä. Huone saa olla justiinsa niin täynnä prinsessakampetta ja Hello Kittyä, kuin vain huoneen omistajasta tuntuu sopivalta. Kansioihin tuo taiteilija rei´ittää tarkasti talteen joka ikisen pikkuisenkin piirustuksen tai taiteentapaisen.

Pinjan ihana jätskikortti on herkullinen. Se lähti mukaan viikon takaiselta bloggajakirpputorilta, jossa kortteja ja julisteita tiiratessa iski suoranainen valinnanvaikeus! Ja kuulkaa, jos on nelivuotias innokas piirtämään ja maalaamaan, niin on myös rei´ittämään. Tämäkin tauluksi aiottu jätskikortti löytyi meinaan kuvien ottamisen jälkeen kansion välistä - kauniisti rei´itettynä.

5 kommenttia:

Pinja / Pinjacolada kirjoitti...

Vai sai jätskit reiät :D No, pistäppä mulle osoitetta niin saatte uutta tilalle! Laitoinkin sulle meiliä!

Kesäpäivä kirjoitti...

Meillä ainakin pari isoveli ja pikkusisko ovat olleet kuin samanikäiset,kun taas toisinpäin ikäero tuntuu enemmältä kuin onkaan.

5v se osaa olla ihanan päättäväinenkin monesti <3. Ja hyvä se on ollakin tahtoa!

Unknown kirjoitti...

Ihana huone, kyllä tuolla kelpaa rei`ittää :)

Design Wash kirjoitti...

Ihanat kuvat ja ihana huone :)

Rillirousku kirjoitti...

Kiitos <3